
Lemmikki oli täysin hullaantunut vastasyntyneeseen pienokaiseensa, Adamiin. Hän ei millään malttanut lopettaa tämän hellimistä ja suukottelua. Suloista <3

Edes vaippojen vaihto tai vaavin kylvettäminen ei tuntunut perhetavoitteisesta Lemmikistä ollenkaan hankalalta. Hänestä oli hauskaa höpötellä pikku kullannupulleen, joka tietysti parhaansa mukaan vastaili äidilleen :)

Jipii, Darren ylennettiin tarjoilijaksi! Mutta miksi noin surullinen ilme?

Siksi tietysti, että ylennyksen lisäksi Darren sattui saamaan töistä nuhan! Hän päätti pysytellä kauempana vaimostaan ja pojastaan, jottei tartuttaisi tautia heihin, vaikka se tuntuikin vaikealta.

Heti parannuttuaan Darren kiiruhti Adamin huoneeseen ja alkoi leikittää pikkuista. Pitihän hänenkin päästä kuulemaan Adamin suloista jokeltelua :)

Äitiyslomaa varten saamiensa lomapäivien aikana Lemmikki maalasi tauluja ja tienasi niistä ihan mukavasti rahaa. Välillä lastenhuoneesta kantautuva itku keskeytti hänen luovat tuokionsa, mutta kyllä niitä tauluja silti valmistui.

Adamin vauva-aika kului yhdessä hujauksessa, ja pian vietettiinkin naperon syntymäpäiviä. :)

Adamista kasvoi oikein suloinen taapero!

Muutaman päivän pahoinvoinnin jälkeen Lemmikki huomasi mahansa kasvaneen. Toinen vauva tulossa, tai vaihtoehtoisesti kaksi vauvaa tulossa :)

Adam oli tienannut itselleen jo kaksi logiikkapistettä ja oppinut pottailun jalon taidon. Ilmeisesti poika ei vain vielä ymmärtänyt sitä, että potalla käydessä housut olisi hyvä ottaa pois :D

Vaikka Darrenin ja Lemmikin ajatukset olivat nyt varsin lapsikeskeiset, heillä riitti myös rakkautta jaettavaksi toisilleen. Heidän suhteensa suorastaan kukoisti!

Darrenin kova työpanos palkittiin hienolla urapalkinnolla. Sen avulla hän pystyi ansaitsemaan muutamia simoleoneja ja herkuttelemaan maistuvalla suklaalla :D

Ilmeisesti suklaanvalmistus vapaa-ajalla kannatti, sillä Darren ylennettiin taas! Tällä kertaa hänestä tuli pääkokki :)

Aika tosiaan kului ihmeen nopeasti, sillä Lemmikin toinen synnytys käynnistyi! Mitäköhän masusta paljastuu?

Soma tyttövauvahan sieltä saapui! :) Uusi perheenjäsen sai nimekseen Ellen.

Ellenille rakennettiin ihan oma huone, joka sisustettiin oikein ihanan vaaleanpunaiseksi. :) Tyttö oli nyt perheen oma pikku prinsessa!

Seuraavaksi huomio kiinnittyi kuitenkin Adamiin, jonka aika oli kasvaa taaperosta lapseksi! Hyvästi vaipat ja kehdot! :D

Adamista kasvoi oikein söpö pikku poika. Hänen vaatemakunsa ainakin näkyy olevan varsin asiallinen :D

Adam otti roolinsa isoveljenä oikeana kunniatehtävänä. Hän piti huolen siitä, että Elleniä oli aina joku viihdyttämässä ja leikittämässä. Kullanmurut :)

Adam oli kaikinpuolin hyväkäytöksinen - joka aamu heti herättyään hän petasi sänkynsä. Aina leikittyään jollakin lelulla, hän pisti sen takaisin oikealle paikalleen.

Mutta nyt oli pojan aika astua kouluelämään hymyssäsuin :)

Illalla kotona vietetiin jälleen juhlia. Ellenin vauva-ajat olivat ohi ja taaperoikä saapui.

Ellenistä kasvoi näinkin kaunis tyttö :)
Seuraavassa osassa Adam ja Ellen kasvavat edelleen aina teineiksi asti :) Mahtaakohan sitten nuorukaisilla olla suunnitelmissaan yliopistoon meno?
2 kommenttia:
Voi, Ellenista perijä! Jookos? :)
Juu, kyllä Ellenistä luultavasti tulee perijä, sillä hän on sen verran kaunis ja hänellä on parempi luonne kuin Adamilla :)
Lähetä kommentti